Meanwhile in the Siberbs

Siperia opettaa, sanovat. Lähdimme testaamaan väitteen pitävyyttää säntäämällä suoraan Krasnoyarskin juna-asemalta mystiseen metsikköön. Löysimme äärettömän kauniin koskemattoman talvisen erämaan, jättimäisiä kivipaaseja sekä taipaleen päätteksi karvaan maun jättäneen jättimäisen laskettelukeskuksen. 

Rötväiltyämme reilut kolme päivää junassa päätimme suunnata vetreyttämään jäseniä Krasnoyarskissa sijaitsevaan Stolbyn kansallispuistoon. Puiston vetonaulana ovat satojen metrien korkeuksiin kohoavat majesteetilliset kivapaadet, joita lähdimme intoa täynnä metsästämään. Pöheikön reunamille pääsi helposti paikallisbussilla ja neonväristen toppahaalareiden määrästä päätelleen huomasimme heti, että samoille seuduille oli matkalla myös moni muu paikallinen eräjorma. 

Metsäreiteillä olikin reippailijoita tungokseksi asti. Kansallispuisto näytti olevan paikallisille suosittu ja rakas ulkoilumesta, varsinkin kauniina sunnuntaipäivänä. Eikä siinä mitään, mutta halusimme kuitenkin syvemmälle metsän siimekseen kokemaan karunkauniin aidon siperialaisen maaston ilman satoja muita samoilijoita. Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen saimme karistettua hyvän päivän ulkoilijat kannoiltamme ja huomasimme olevamme keskellä tiheää metsikköä monen sadan metrin korkeudessa. Täydellinen hiljaisuus, ainoastaan pakkasen poksuminen lähipuissa oravien hyppelehtiessä hyväntuulisesti oksalta toiselle. Tätä lähemmäs Siperian opetuksia on vaikea päästä. Kerta kaikkiaan ihanata. 

Patikoituamme noin 15 kilometriä ajantaju oli kadonnut ja mielen vallannut rauha. Tyyni rikkoutui kuitenkin nopeasti, kun viimeisen nyppylän takaa ilmestyivät laskettelukeskuksen hiihtohissit. Mukavaa asiassa oli, että väsynyt sherpa pääsi pehmustetun istumahissin kyydissä ilmaiseksi alas vuorelta. Toisaalta alhaalla odottava raastavan kusiteknon taustoittama kreisihulabaloo kismitti vietävästi eräjorman mieltä. Pitääkö sitä joka ikisen kumpareen kylkeen iskeä lasketteluparatiisi? 

Avara luonto -tyyppisessä videopätkässä seurataan, mitä tapahtuu, kun kolme päivää junavaunussa viruneet reppureissaajat vapautetaan takaisin luontoon.

Tuoreimmat