Kirjoja, sukkahikeä ja savukalaa, eli junaelämää välillä Moskova-Krasnoyarsk

Varsinainen trans-Siperian matkamme alkoi kunnianhimoisesti Moskovan sirpein ja vasaroin koristellulta Yaroslavl-asemalta torstai-iltapäivänä. Neljätuhatta kilometriä junavaunun laverilla lekotellessa saa luksushotellin pehmopedillä vietetyt kaksi yötä unohtumaan nopeasti.

Nousimme vaunuun numero 11, jossa tulisimme viettämään seuraavat kolme yötä kolmannessa luokassa, noin parin tusinan muun rahvasmatkaajan kanssa. Päällimäisenä mielessä olivat kauhukuvat paikallisten karvaisten karpaasien sukkahikeen tukehtumisesta, junassa iskevästä räjähdysrakettiripulista sekä siitä, että kuvauskalusto ja passit pöllitään heti kun hetkeksi silmänsä ummistaa.

Kävi kuitenkin ilmi, että kolmannessa, eli platskartny-luokassa matkustaminen onkin riemastuttava kokemus. Siitä huolimatta, että jokainen edellämainituista peloista kävi jollain tasolla toteen, olemme vahvasti sitä mieltä, että tällä tavoin matkustaminen kannattaa. Kolmannessa luokassa on turvallisinta, tuttavallisinta ja ehdottomasti tunnelmallisinta.

Samalla oppii myös hyvin venäjää, koska kolmen päivän junareissun aikana kohdalle ei osunut meidän lisäksemme yhtään ulkkaria. Pedeillä pötkötti lähinnä venäläisiä, joiden tavoitteena oli päästä paikasta A paikkaan B. Ne joilla oli aikaa ja rahaa juoda, mekastaa ja harjoittaa muuta ruotsinlaivamaista käytöstä olivat selkeästi ykkös- tai kakkosluokan väkeä. Edes tässä kastissa ei törmätty kuin yhteen reppureissaajaan. Aika kului rattoisasti kuitenkin useammankin moskovalaisen mummelin, petivaatteensa särmästi viikkaavan sotilaan sekä ehkä hieman häiritsevästi mulkoilleen mongolialaisen kultahammasmiehen kanssa. Sekä Herra Savukalan, jonka Jouni bongasi aamuyöstä nimettömältä väliasemalta.

Tuoreimmat