Kalliolle, kukkulalle rakennan minä jurttani

Marras-joulukuun taitteessa Pakomatkaajat heittivät hyvästit Siperialle ja karauttivat junalla Mongolian Ulaanbaatariin. Pari päivää pääkaupungin saastesavustamossa saivat meidät kuitenkin halajamaan takaisin erämaan rauhaan, joten suuntasimme kauas vuorten taa perinteiseen jurttaan, eli geriin, nomadiperheen luokse yökyläilemään. 

Yllätykseksi juuri tuo erämaassa usein tavattu, liikkumavapauttansa vaalivien nomadien patenttimajoitusratkaisu onkin yksi suurimmista syistä pääkaupungin järjettömään saastepilveen. Nomadiperinne elää vahvana Mongoliassa ja näiden ei-kenenkään-maalla asustavien ihmisten arkeen pääsimme tutustumaan Tereljin kansallispuiston laitamilla asustavan perheen tykönä. Päivät kuluivat pelaten Angry Birdsiakin koukuttavampaa lampaan nilkkaluista tehtyä noppapeliä, tissutellen perheen äiskän tekemää jugurttivodkaa ja syömällä ihan käsittämättömän paljon, käsittämättömän monta kertaa päivässä. Ninan epäonneksi herkulliset tarjoilut olivat poikkeuksetta hyvinkin lihaisaa tavaraa tyyliin"jakkihäränluusta kiinni ja jyrsimään". Suurin osa ruuista oli tehty aamulla lypsettystä jakin- tai lehmänmaidosta. Erityisen maittavaa oli läpi päivän hörpsitty maitopohjainen tee, jonne suolan ja teelehtien lisäksi vuoltiin aina välillä myös lihasiipaleita. Lihatee ei konseptina kuulosta välttämättä heti kärkeen parhaimmalta, mutta jurtassa homma ei tuntunut ollenkaan kummalliselta. 

Kulinarististen nautintojen lisäksi ratsastettiin hepoilla, kiipeiltiin vuorille ja seurattiin kunniotustaherättävän kokoisia suden tassujen jättämiä jälkiä kuunvalossa. Suurimman osan ajasta kuitenkin vaihdettiin kuulumisia perheen kanssa elintärkeiksi osoittautuneiden englanti-mongolia-fraasikirjojen avulla. Muutoin perinteinen nomaditervehdys "I hope your animals are fattening nicely" olisi jäänyt ylitsepääsemättömäksi meidän mongoliankielen osaamisella. Jouni pisteli menemään myös biisin nimeltä Game Over, jonka jurtan väki otti vastaan hillityllä keskittyneisyydellä, mutta tunnelma oli kuitenkin sen verran tiivis, että kameran linssikin huurustui hetkessä.

Pari päivää jurtassa jäi ikimuistoksi mieleen, kuten myös yö, jonka vietimme (eri puolilla jurttaa nukkuen, naiset ja miehet erikseen, toim. huom.) makuupusseissa vällykasojen alla, yöpakkasten paukkuessa -35 asteen tienoilla. Kesäisin perheen luona käy turisteja yökylässä lähes viikottain, mutta ainakin näin talvisaikaan perhe vaikutti olevan aidosti fiiliksissä Pakomatkaajien visiitistä. Lähimailla ei tosiaan ollut kymmeniin kilometreihin jurtan jurttaa. Välillä kuitenkin mietityttää, miten ihmeessä nomadiperhe jaksaa reissariurpoja jatkuvasti kestittää, mutta kyllä hommassa oli ihka aitoa kulttuurivaihdon tunnelmaa. Eikä sovi tietenkään unohtaa turismista saatavaa sivutuloa. 

Harvasti asutussa maassa riittää tilaa jurtille vaikka kuinka, mutta viime aikoina Ulaanbaatar on vetänyt ihmisiä magneetin lailla puoleensa. Vanhemmat pistävät jurtan pystyyn kaupungin laitamille, jotta lapsilla olisi paremmat mahdollisuudet opiskella ja saada töitä. Muuttoaallon seurauksena on syntynyt valtavia jurttaghettoja, joiden hiililämmitteiset kamiinat tupruttavat ilmoille savua jatkuvalla syötöllä. Kaupungin sijoittuessa mukavasti vuorten syliin syntyy saastekattila, joka aiheuttaa savu- ja saastepilven lisäksi välitöntä silmien kirvelyä ja hengenahdistusta. Pitoisuudet ylittävätkin WHO:n suositukset moninkertaisesti. Ihmissavustamoa ei päässyt pakoon edes sisätiloihin. Ulaanbaatarista lähdettäessä vaatteet haisivat sille, kuin olisi asunut hyvän tovin savusaunassa. 

Tämähän ei luonnollisesti ole hyvä juttu. Marraskuun lopussa Mongoliassa järjestetyt kunnallisvaalit saattavat kuitenkin tuoda tilanteeseen muutoksen: tapaamamme nuoret paikalliset olivat täpinöissään useampien ehdokkaiden suunnitelmista ostaa maa jurttakylien alta ja tarjota asukeille kerrostalokämppää vastineeksi. Kuulostaa ensialkuun aika karulta pakkohäätömeiningiltä, mutta itse asiassa ihmiset ovat asiasta innoissaan. Lämmitys, juokseva vesi ja muut kerrostaloasumisen ihanuudet näyttävän vievän voiton perinteisestä jurtta-asumisesta. 

Ja kas, mehän lähdimme reissuun juurikin näitä pakoon. Ironiaako?

Tuoreimmat